puro pulisee

Kevät tuli,
lumi suli,
puro sanoi:
"puli, puli".

Eilen pulikoitiin Druselpurossa. Purossa oli mukavasti vettä, kun lumet sulaavat kovaa vauhtia. Vain yhden jalat kastuivat ja siihenkin oli syynä reikä kumppareissa. Nämä nykyajan halpakumpparit... Esikoisella oli jalassa kunnon kengät, minulta perityt, yli kaksikymmentä vuotta vanhat Nokian mustat kumpparit.

Näitä kuvia katsellessa voisi luulla, että olemme luontoretkestä kaukana kaupungista, mutta tarkkaavainen huomaa yhdessä kuvassa ratikan. Olemme ihan kotikulmilla, lähipurolla. Druselpuro on kai kasselilainen vaihtoehto Laanaojalle (Oulun keskustan läpi virtaava pikkupuro).

valokuvatorstai rykelmä

Tähän aikaan vuodesta vaihtelua tuo rykelmä etelän lämpöä, energiaa ja värejä.

sohvan uudet vaatteet

Lopultakin Bemziltä tilaamamme, sohvan uusi päällinen tuli ja vaikka valintaa tehtiin kotona koko perheen voimin kangaspaloja tuijotellen, lopputulos yllätti. Varma valinta olisi ollut tuttu sininen, mutta halusimme hieman piristystä meidän vaaleansiniseen-lilaan sisustukseen. Nyt totutellaan tuohon aika räväkkään, fuksinväriseen sohvanpäälliseen. Olohuoneeseen täytyy kai hankkia sohvan väriin sopivia väriläiskiä. Ehkä ensiavuksi ostan kukkasia. Tässä kuvat ennen ja jälkeen.

Käsky

Elokuvien ja kirjojen käännöksille keksitään mitä merkillisimpiä nimiä. Kävin eilen katsomassa eloku-van "Tears of April". Suomalaiset tuntevat elokuvan ja kirjankin nimellä "käsky". Tuon Leena Landerin saksankielisen käännöksen nimi on taas "Die Unbeug-same" (taipumaton, vastahakoinen, itsepintainen). Odotin jo ennakkoon, että vuoden 1918 tapahtumia käsittelevä elokuva on vaikea ja koskettava, mutta silti elokuva yllätti. Sen katsottua tekee mieli lukea kirja.

Ulkosuomalaisen lappapuuro

Vispipuuro, lappapuuro, vatkattu puolukkapuuro... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minun teki taas vaihteeksi mieli lappapuuroa. Saksassa kaipaan happaman ruisleivän lisäksi useasti marjoja: kunnon mustikoita, makeita mansikoita ja puolukoita. En ole tähän päivään mennessä löytänyt kaupasta pakastettuja puolukoita, mutta teenkin sitten puuron sokeroiduista purkkipuolukoista. Niitä löytyy Saksassa kaupoista Lidlistä Edekaan (ja myös tietysti Ikeasta), koska monet syövät niitä mielellään riistaruokien kanssa. Lappapuuro kuuluu mielestäni niihin ruokiin, jotka maistuvat parhaimmilta itsetehtynä. Jo Suomessa asuessani tein lappapuuron mielummin itse kuin ostin valmiin, vaaleanpunaisen puuro, joka ei maistunut lainkaan puolukalle. Samaan sarjaan lappapuuron kanssa kuuluvat mielestäni maksa- ja makaronilaatikko sekä herne- ja lihakeitto. Maksalaatikkoa en tosin ole koskaan itse tehnyt, vaan herkuttelen äidin hoivissa käydessäni.

Ulkosuomalaisen lappapuuroversio:
purkki sokeroituja puolukoita (n. 400g.)
1 litra vettä
0,5 dl sokeria (maun mukaan, tämän minun version on sellainen lasten jälkiruoka makeudeltaan)
mannaryynejä pakkauksen ohjeen mukaan.
Esim. minun käyttämiäni spelttimannaryynejä menee noin 200 g. tai reilu 2 desiä. Olen tehnyt lappapuuron myös vauvoille tarkoitetuilla ryyneillä ja siitä tuli tosi pehmeän makuista.

Laita kattilaan vesi, sokeri ja puolukat. Kiehauta ja lisää mannaryyni. Sekoita ja keitä mannaryyniem ohjeen mukainen aika. Vatkaa puuro kylmäksi. Minä teen sen aina kylmässä vesihauteessa pesualtaassa. En tiedä, onko kylmä vesihaude tärkeä, mutta jostakin olen sellaisen tavan oppinut.

laskiaisrieha

Me vietimme laskiaista muksujen kanssa pulkkamäessä, omalla pihalla ja Bergpark-puistossa. Tosin laskiaispullat syötiin jo viime viikolla, kun katsoin aluksi ajankohdan viikkoa liian aikaiseksi, mutta voihan noin hauskaa riehaa juhlia pitempäänkin. Lunta riittää, tosin tänään on alkanut sataa vettä eli sehän tietää lumelle menoa. Eilen aamulla oli vielä 14 astetta pakkasta.




Bergparkissa oli iltapäivällä vain vähän lapsia pulkkamäessä, vaikka sää oli ihan mukavan leuto.

Valokuvatorstai

Tänä talvena me täällä Kasselissakin olemme saaneet nauttia lumesta ja kunnon talvesta, vaikka suurin osa saksalaisista taitaa olla jo aikaa sitten perin kyllästynyt talven iloihin.

Kuvassa valon ja varjon, lumen ja oksien leikkiä.

Helau

Päästiin Ruhrin alueelta eilen ihan hyvin takaisin, vaikka autobahnaa oli 50 kilometriä meillepäin suljettuna, koska liukkaalle kelille tarpeen ollut tiesuola oli loppu!! Yhden ison kolarin näimme vastakkaisella kaistalla. Hieman tuli ontto olo niitä lukuisia ambulansseja ja yhtä pelastusheli-kopteria katsellessa.

Osalle saksalaisista karnevaali on suuri intohimo. Sitä kutsutaankin viidenneksi vuodenajaksi. Juhlia ja kul-kueita valmistellaan koko vuosi. Karnevaaliyhdistykset ovatkin tärkeitä instituutiona esimerkiksi Kölnissä. Ihan kuka tahansa ei niihin piireihin pääse. Raha auttaa tietenkin aina asiaa.

Juuri nyt on telkkarissa menossa lähetys tärkeimmistä karnevaalikulkueista. En jaksa enää niitä katsoa. Joskus Saksan asumisen alkuvuosina tuijottelin niitä kyllä silmät pyöreinä. Meidän pikkujuhlijoilla, prinssillä ja meksiko-laisella, oli ollut haukat kemut koulussa.

karnevaali kutsuu

Suomessa vietetään ensi viikolla laskiaista - siis luvassa mäenlaskua ja laskiaispullia. Laskiaisen juhliminen juontuu aikaan, jolloin Suomi oli vielä katolilainen. Laskiaisen sijaan Saksassa alkoi jo eilen karnevaali eli Fasching. Kassel ei kuulu varsinaiseen karnevaali-alueeseen. Joissakin kaupungeissa, kuten Kölnissä ja Düsseldorfissa, vallitsee "poikkeustila", eli meno kuin vappuna tai jotain vielä "pahempaa". Telkkarista me ulkopuoliset voimme seurata Fasching-istuntoja (karnevaaliyhdistysten ohjelmallisia juhlia) ja -kulkueita.

Lapsille karnevaaliaika on mukavaa ja sitä juhlivat Kasselinkin kouluissa. Tyttären luokka koristeli luokan jo perjantaina serpentiinoilla ja ilmapalloilla, jotta maanantaina sitten he voivat vain juhlia. Meiltä lähtee juhliin prinssi ja meksikolainen. Pääsemme me aikuisetkin tosin karnevaalia juhlimaan, kun miehen työkaveri kutsui meidät taas Ruhr-alueelle kotiinsa karnevaalikemuihin. Luvassa on kovaäänistä juhlimista ja loppuillasta lallattavia juhlijoita. Menen juhliin munkin (siis mieheni pukeutuu munkiksi) kanssa itse mieheksi pukeutuneena.

Tule hyvä kakku,
älä tule huono kakku

Tästä tutusta lasten lorusta se meidänkin esikoisen kak-ku-ura hiekkalaatikolla alkoi. Jouluna Oulussa esikoinen ihastui mummon taatelikakkuun. Ohje tuli eilen ja hetihän sitä piti kokeilla.


Keittiön ovessa on jo pari vuotta ollut kaksosten piirtämä leipomo-kyltti. Tulen aina hyvällä päälle tätä iloista leipuriparia katsellessa.

tukiopetusbisnes

Olen sanomalehtiriippuvainen, joten heti saksan kielen alkeet opittuani (Saksan kielen opin vasta aikuisella iällä miehen vuoksi) aloin ahkeraan tavaamaan saksankielisiä sanomalehtiä. Silloin parikymmentä vuotta sitten minulle olivat iso ihmetyksen aihe eri tukiopetusinstituutioden ilmoitukset. "Mihin noita tarvitaan?", kyselin mieheltä, silloiselta poikakaverilta. Nyt olen omien koululaisten vuoksi ihan kantapään kautta oppinut, että kyllä niille on kysyntää ja tarvetta.

Saksassa yksityinen tukiopetusbisness on big business, yhteensä 1,5 miljardia vuodessa. Koulut eivät anna tukiopetusta, joten vanhemmat joko opettavat kotona itse tai maksavat ulkopuoliselle tukiopetuksesta. Tilastojen mukaan 19 prosenttia 15 vuotiaista on saanut matematiikassa maksullista tukiopetusta. Vielä ihmeellisemmältä kuulostaa, että 15 prosentti neljäs-luokkalaista on ollut äidinkielessä maksullisessa tukiopetuksessa. Vain 12 prosenttilla tukiopetukseen osallistuneista koululaisista on todistuksessa aineesta 5 tai 6 (siis vaarana jäädä luokalle). Kun siis suurin osa heistä on keskivertotapauksia, voi vain ihmetellä, miksi he eivät koe saavansa kunnon opetusta koulussa.

Koululaitos kuuluu Saksan liittotasavallassa osavaltioden toimivaltaan, joten erot koulu-oloissa eri osavaltioden välillä voivat olla huomattavat. Vanhempien keskimäärin tukiopetukseen vuosittain käyttämä summa vaihtelee eri osavaltioissa 131 eurosta 74 euroon. Meidän perhekin on päätynyt maksamaan tukiopetuksesta, koska en halua ja/tai voi olla opettajan sijainen kotona. Juuri murrosikäi-sille, omaa itsenäisyyttä kaipaaville koululaisille ei välttämättä ole paras mahdollinen vaihtoehto äidin tai isän järjestämä iltakoulu.

Syitä maksullisen tukiopetuksen suosioon on varmaan useita. Alakoululaisilla tärkein syy lienee neljännellä tapahtuva koulumuodon valinta. Arvosanojen on oltava tarpeeksi hyvät, jotta voi mennä lukioon. Toisaalta opettajien ja koulun asenteissa on mielestäni parannat-tevaa. Nykyisin osa opettajista, siis ei tietenkään kaikki, tuntuvat ajattelevan, että jos koulu ei suju, syy on aina oppilaassa, joka voidaan siirtää toiseen, siis käytännössa tiputtaa "alempaan" koulumuotoon, (Saksassahan on 3 rinnakkaista muotoa). Opettajat eivät mielestäni ota vastuuta koululaisten opettamisesta, vaikka he täällä Saksassa ovat todella hyväpalkkaisia.

Omasta kouluajasta on jo jokunen vuosi kulunut, mutta minulla on mielikuva, että peruskoulun aika ei ollut erityisen stressaavaa, vaikka minulla oli ihan hyvä todistus. Täällä jo viidenneltä luokalta (vastaa Suomen neljättä luokkaa, koska lapset menevät kouluun kuusi-vuotiaina) koululaisilta odotetaan hyvin pitkäjänteistä, omaehtoista opiskelua. Lapset kuitenkin ovat niin erilaisia ja kypsyvät eri tahtiin. Saksalaisen lapsen olisi aikanaan ylioppilastodistuksen saadakseen oltava jo kymmenvuo-tiaana kypsä aikuismaiseen työskentelyyn.

kuvahaaste

Pikkusisko oli haastanut minut selailemaan kansioitani ja etsimään neljännen kansion neljännen kuvan. Tällainen sieltä löytyi lokakuulta 2009. Välimeren rannikkoa Tunisian Hammametissa.

Aika moni on jo saanut tämän haasteen, joten jatkan haastetta haastamalla ne yli nelikymppiset, joita haaste kiinnostaa.

Valokuvatorstai talvinen tarina ulkosuomalaisen Suomen matkasta

Olen huono kertomaan tarinoita, mutta yritetään.

Pääkaupunki: kävely talvisessa Helsingissä


Kylmää: Korkeasaaren flamingot Suomen talvessa


Kuumaa: uuden vuoden tinanvalaus paukkupakkasissa


Hyinen virta: Oulu-joen rantaa Tuiran uimarannalla


Talven iloja: lumilinnan rakennushommissa


Aurinko: tammikuinen pakkaspäivä


Tuttua: näkymä lapsuuden kodin ikkunasta

kevättä ilmassa

Näin eilen ensimmäiset pajunkissat. Kevät on jo tulollaan.


Kuten kuvasta näkee, meillä siivotaan, on siivottu jo usempana päivänä. Lastenhuoneen siivous kestää, koska yritän tehdä sitä muksujen kanssa yhdessä. Nyt käydään kaikki lelut, kirjat, pelit ja pehmulelut läpi. Mietitään, mikä joutaa jo roskiin, kirpputorille tai nostalgiaboksiin.

Siivous on ikävän loputonta, varsinkin lapsiperheessä, jossa tavaran levittelijöitä ja askartelijoita riittää. Minun hermot ovat tässä kaaoksessa koetuksella, vaikka en periaatteessa ole kovin tarkka järjestyksen ja siisteyden suhteen. Kummasti muksujen huoneet, tai oikeastaan koko kämppä, aina hukkuu muksujen tavaroihin. Emmehän me edes osta usein muksuille uusia tavaroita. Mistä ne sitten ilmaantuvat?

Kämpän kaaos on osittain omaa vikani, koska muksut saavat leikkiä ja askarrella olohuoneessa. Meidän muksut ovat tosin jo isoja koululaisia, mutta he tekevät läksyt ja puuhailevat omiaan mielellään olohuoneessa. Niin, kai koti on kuitenkin meidän kaikkien käyttöön tarkoitettu.

On siivouksessa ovat hyvätkin puolensa. Lopputulos on heti nähtävissä, tosin parin tunnin päästä kaaos voi jo olla taas voitolla.

Kuka se lauloikaan: "Elämää, ei sen enempää, myös päivät nää, koeta ymmärtää..."

ojasta allikkoon

Tuossa jokunen aika sitten tuumailin, että telkkarin katselu voisi meidän perheen osalta loppua vanhan telkkarin sammahtamiseen. Mitä vielä, nyt olohuoneessa on taas toimiva telkkari. Tällä kertaa lainakamaa eli anopin vanha, ihan hyvin toimiva kone, joka on lojunut käyttämättömänä uuden, ehomman vallattua anopin olohuoneen. Joku tonttu suomalaisnainen (aika lailla minun näköinen) tilasi meille viikko sitten vielä tv-kaistan kautta Suomen telkkariohjelmat.

Toisaalta olemme jo pitempään miettineet tv-kaistan tilausta, koska meillä on ollut vaikeuksia ylen nettisivujen kanssa. Elävän arkiston ohjelmat näkyvät ihan hyvin, mutta areenan kanssa minulla on ollut viime keväästä saakka vain ongelmia. Nyt tvkaistan kanssa ongelmana on vain ajankäyttö. Ihan kaikkeahan ei alku innostuk-sessakaan kannata tai voi katsoa...

Toivottavasti ei kuulosta ihan selittelyltä, mutta kaksikielisessä perheessä suomalaisten tv-ohjelmien katselu on puhumisen ja lukemisen ohelle ihan hyvä kielen oppimisen väline. Usein sanotaan, että kyllä lapset oppivat kielet niin vaivatta ja nopsaan. Mutta jos tavoitteena on vivahdeikas, monipuolinen suomen kielen taito, kokemukseni mukaan ihan arkipäivän köökkisuomella siihen ei päästä.

Kielirajojen ylittävä ongelma taitaa kuitenkin olla lasten ohjelmien tarjonta 10 vuodesta ylöspäin. Pikku kakkonen ei kiinnosta ja galax menettelee, mutta varsinaiset lempiohjelmat puuttuvat. Kumma, kun kuitenkin lasten ja nuorten kirjallisuutta löytyy ihan mukavasti. Ehkä oletetaan lasten siirtyvän suoraan aikuisten ohjelmien katsojiksi.

Minä katselen Suomen telkkaria mielellään myös vieraskielisten ohjelmien vuoksi. Mukava kuulla vaihteeksi englantia, ranskaa ja espanjaa. Saksassahan kaikki ohjelmat synkronisoidaan. Minusta on ihmeellistä, että elokuvan olennainen osa, näyttelijän puhe, voidaan korvata toisen äänellä. Katsoin eka kertaa nyt Amyn lailla-sarjan alkuperäisjaksoja. Niissä oli aivan erilainen tunnelma kuin saksalaisessa versiossa, joka on kuitenkin ihan laadukasti synkronisointu.

Esikoinen totesi jotain englanninkielistä ohjelmaa katsottuaan: "Äiti, ne eivät ole kääntäneet koko puhetta suomeksi". "Hipheijaa" totesin minä. Tytär oivalsi heti, miksi niitä englanninkielielisiä ohjelmia on niin mukava katsoa.

Näin äkkiseltään suomalaiset tvmainokset ovat myös hauskoja. Värimaailma on huomattavasti kirkkaampi ja selkeämpi kuin Saksassa. Mukava, että mainoksia tehdään vielä Suomessa suomalaisille kuluttajille, eikä käytetä vain ylikansallisia standardimainoksia. Yllättävän paljon on terveyteen liittyviä mainoksia tyyliin "näitä kun napsit, jaksat taas".

Vaikka en vannoutunut uuden tekniikan ystävä olekaan, niin täytyy myöntää, että internet on helpottanut elämää ulkomailla olennaisesti. Muistan vielä vuosia sitten onnesta pyöreän naamani, kun Frankfurtin rautatie-asemalta löytyi Hesari.

Ampelmännchen

Arkipäiväisiä esineitä emme välttämättä noteeraa. Vasta kun ne uudistuvat, huomaa muutoksen, mutta aina ei välttämättä enää vähän ajan päästä muista, millainen esine oli ennen muutosta. Tietysti on poikkeuksia, kuten minun muistissa lapsuuden lempikarkkien pakkaukset.

Kasselissa on kahdenlaisia Ampelmännchen-hahmoja (=liikennevaloukkeleita). En osannut sanoa, millainen ukkeli on meidän väliliikennevaloissa, vaikka menen siitä päivittäin ohi. Esikoinen kyllä tiesi. Paikallislehden mu-kaan jo yli neljänneksessä Kasselin liikennevaloista on "Ost-Ampelmännchen" eli DDR:n ukkeli.

Saksojen yhdistyttyä itäsaksalaiset pelkäsivät menet-tävänsä oman ukkelinsa, kun monet asiat entisessä DDR:ssä "länsisaksalaistettiin". Mutta ukkeli säilyi ja valtaa nyt länttäkin. Hattupäinen Ost-Ampelmännchen on kuulemma selkeämpi ja paremmin näkyvä. Ainakin minusta se on sympaattisemman näköinen kuin karsitumpi, hoikempi länsiversio.

Liikennevalosäännösten mukaan vuodesta 2005 kumpi-kin ukkeli ovat sallittuja ja paikalliset viranomaiset päättävät, kumpaa käytetään. Siten Kasselissa itäukkeli valtaa liikennevalot, mutta Kasselin ympäristökunnissa (Landkreis Kassel) pitäydytään länsiukkelissa.




Minäkin olen opetellut uuden käyttöä ja lukenut ahkeraan käyttöohjeita. Sain joululahjaksi elämäni ensimmäisen järjestelmäkameran. Alku aina hankala... Eilen oli kaunis aurinkoinen talvipäivä. Lunta on tullut kuvattua tosi paljon eli tähyilin uudella kameralla vaihteeksi ylöspäin, pilviin ja enkeleihin. Mutta meidän uusi, Veran kanssa tekemäni, eksymättömyys-takuun omaava privaattilatu talon ympäri on toki kuvaamisen arvoinen. Taustatiedoksi kerrottakoon, että mies kävi lasten kanssa hiihtämässä 5 kilometriä, joka venyi metsässä horttoillessa 8 kilsaan (miehen versio) tai 10 kilsaan (esikoisen versio).