muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,
ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira
Caj Westerbergin runo kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)
torstai 25. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onneksi on loputtomat muistot, ohikiitävät hetket tallessa.
VastaaPoistaTuosta tulee varmasti mukavia muistoja.
VastaaPoistaTurvallisia muistoja lapsuudesta, jäävät mieleen. Jotenkin pysäyttävä kuva.
VastaaPoistaMeilla oli talla kertaa vahan samantyyppiset haastekuvat- veden aaressa...taalla keltasinista, meilla oli punaista:)
VastaaPoistaIhana raikas kuva, kauniit värit. Lapsuuden muistot tuntuvat aikuisena sadulta, ajan kultaamilta.
VastaaPoistaIhana kuva:)
VastaaPoistaHuomenta,
VastaaPoistaOnpa hieno kuva -lapsi kaunis väriläiskä niinkuin lapset ovat.Kylläpä ovat alas pudonneet pilvet.Tämä oli niitä haasteita joihin en olisi osannut laittaa mitään kuvaa-täytyy myöntää.