puiden latvassa

Kävimme taas viikonloppuna Eder-järvellä. Tosin emme kävelleet järven rannalla, vaan yläilmoissa, puunlatvassa. Puulatvuspolku (Baumkronepfad) oli rakennettu kauniille paikalle järven rantaa. Kärsin toisinaan korkeanpaikan kammosta, mutta kumma kyllä puunlatvassa minua ei pelottanut ollenkaan.

Hieman erikoinen sisäänkäynti.



Tämä haukka (Rotmilan) ei säikkynyt ihmisiä.


Eder-järvi on kapea ja mutkainen patojärvi, joka on paikallisten ja turistien rakastama virkistysalue. Esikoinen opetteli siellä luokkaretkellään purjehtimista. Ehkä tuulet ovat Pohjanmerellä hieman eri luokkaa, mutta muksuilla oli hauskaa. Esikoisen opettaja onnistui kaatamaan yhden purjehdusveneen ja samalla hän pudotti kännyn järveen. Onneksi haaverissa ei käynyt pahemmin. Nyt nuoremman tyttären luokka suunnittelee ensi keväälle luokkaretkeä Eder-järvelle.

.

Elternbeschäftigungsprogramm

Koulu alkaa ensi viikolla. Olen jo ahkeraan laukannut kaupungilla, siitä otsikko Elternbeschäftigungsprobramm (vanhempien työllistämisohjelma). Enkä ollut ainoa ostoksia tekevä vanhempi. Paperi- ja kirjakaupoissa tunnelma oli kuin joulubasaarissa. Vanhemmat törmäilivät tunnoksessa "ostoslistoineen". Emme olleet ostamassa kouluvaatteita, emmekä reppuja (ne ostetaan muuten perinteisesti ekaluokkalaisille jo pääsiäisen aikaan), vaan vihkoja, koulukirjoja, saksia, vesivärejä, erilaisia kyniä jne. Meidän poitsun listalla oli esimerkiksi "1 Textmarkerstift (Holzstift) Firma Faber Castell, neongelb". En löytänyt oikean firman puista merkkauskynään, muovista en tohtinut ostaa, mutta toivottavasti ope hyväksyy ostamani Stabilo greenlichter-kynän.

Periaatteesa koulukirjat ovat ilmaisia, mutta joka lukuvuosi vanhempien odotetaan ostavan joitakin kirjoja, koska koulujen budjetit ovat niin tiukoilla. Maalaisjärjellä ajateltuna olisi halvempaa ja tehokkaampaa tilata tuotteet suoraan kouluun ja vaikka laskuttaa meitä vanhempia näistä "ylimääräisistä" ostoksista. Toisaalta me vanhemmat tarvitsemme virikkeitä ja haasteita. Aivot saavat toimintaa ja jalat liikuntaa, kun laukkaa kaupungilla kolmen erilaisen ostoslistan kanssa.

Hitzefrei

Hellettä riittää. Eilen esikoinen tuli tavallista aikaisemmin jo koulusta, koska hänellä oli Hitzerei eli hellevapaata. Tänään koko luokka menee jo aamusta maauimalaan, mikä on näillä helteillä ja viimeisellä kouluviikolla ihan hyvä idea. Muksujen kanssa aina arvuuttelemme, kenen koulussa on Hitzefrei ja kenen ei. Kaikki kolme muksua ovat eri kouluissa täällä Kasselissa, mutta esikoisen koulun mittari taitaa sijaita lämpimimmällä paikalla.

Nyt se alkaa

Tänään on Saksan jalkapallojoukkueen eka peli MM-kisoissa. Täällä on jo MM-kuume kohollaan. Autot on koristeltu Saksan lipuilla (ei tosin meidän) ja talojen ikkunoista liehuvat liput. Saksan lisäksi näkyy mukavasti muidenkin maiden lippuja. Naapurifysioterapiassa on ikkuna myös asiamukaisesti koristeltu. Minua tosin kiinnostavat enemmän nuo MM-tarjoushinnat (kuten Fangohieronta 20 euroa) kuin telkkarin futislähetykset. Mutta perheellisenä tulen joka tapauksessa olemaan hyvin perillä kisojen tuloksista.

kävelyretkellä

Aikaisemmin naureskelin, hyväntahtoisesti tietenkin, miehen sunnuntaisille kävelyretkille, joiden olennainen osa on automatka varsinaiseen kävelykohteeseen. Eilen lähdimme minun aloitteesta "kävelyretkelle" Bad Karlshafenin kaupunkiin, joka on kaunis hugenotti- ja kylpyläkaupunki Weser-joen varrella. Ranskasta uskonvainoja paenneiden Hugenottien rakentama kaupunki on kuin pala Ranskaa Pohjois-Hessenissä.


Kevät on nyt kauneimmillaan ja siitepölyallergikolla olo huonoimmillaan. Valitettavasti tämä suolavesihökötys (mikä lie suomeksi, vaikutus kuin suolahuoneessa) oli remontissa.


Kotimatkalla piipahdimme vielä Trendelburgissa, kauniilla linnanpihalla.

bongaillaan

Lapsiperheiden autoreissuilla takapenkin rapatus tai usein myös käsirysä on tuttua. "Viisas vanhempi" voi yrittää ehdottaa lehmien tai eri väristen autojen laskukisaa... Saksassa mukava vaihtoehto on auton rekisterikilpien bongaaminen. Täällähän auton rekis-terikilvestä näkee, missäpäin maata auto on rekisteröity. Kotipaikkakunnan tunnusosassa voi olla kirjaimia yhdestä kolmeen. Yhden kirjaimen tunnuksen saa aina isoin kaupunki, siis K kuten Köln. Keskiluokan kaupungeilla on kaksi kirjainta, kuten KS Kassel tai KA Karlruhe ja pikkupaikkakunnilla kolme, kuten KUS Kusel tai KIB Donnersbergkreis.

Tämä bongailuleikki on hauskan monipuolinen. Kirjaimia opettelevat muksut ovat tyytyväisiä, kun tuntevat rekkarikilven kirjaimet, isommat jaksavat keräillä eri paikkakunnilta olevia rekkareita. Jos leikin haluaa vielä vaikeammaksi, voidaan arveilla, mitä lyhennys tarkoittaa. Mistä tuo KEH, KI, HR tai WOB olikaan?

Isojen kaupunkien kastissa on tietenkin B Berlin, M München ja N Nürnberg, mutta arvonsa tuntevat Hansa-kaupungit, kuten Hampuri, Lyypekki ja Bremen, ovat valinneet mielummin kaksi kirjaimiset tunnusosat, siksi Hampuri on HH (Hansastadt Hamburg) ja H onkin jäänyt Hannoverille.

Kun rekisteröintisysteemi Saksan liittotasavallassa 1950-luvulla luotiin, otettiin tietysti huomioon mahdolli-nen "menetettyjen" alueiden (DDR, Saarland) palautuminen. Siksi esimerkiksi L varattiin Leipzigin tunnekseksi. Joskus 1970-luvun lopulla usko Saksojen yhdistymiseen heikkeni ja L annettiin Lahn-Dill-Kreis-alueelle. Saksojen yhdistyttyä 1991 sai Leipzig takaisin L:nsä ja L:n menettäneiden tunnukseksi tuli LDK.


Maahanmuuttajana tai uussaksalaisena, mikä se sitten oikea nimike olisikaan, olen innolla opetellut rekka-ritunnuksia. Samalla oppii mukavasti Saksan maantietoa. Meillä on tietenkin ;D autossa rekisteritunnuksista kirjanen, jossa on Saksan lisäksi kaikkien Euroopan maiden rekisterisysteemit. Autobahnalla voi sitten katsella, mistäpäin Puolaa tai Itävaltaa autot ovat. Surku vain, että monissa maissa on Suomen tavoin nykyisin keskitetty rekisteröinti ilman kotipaikkakunnan tunnusta.

lakanataidetta?

Kantaa ottavaa tilataidetta koulun pihalla vai koulu-kapinaa? Ei, vaan kannustusta abiturienteille. Näi-den "lakanoiden" viesti on lähiomaisten ja ystävien kannustus kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistuville. En tiedä, kuinka laajalle tällainen perinne on Saksassa levinnyt. Keski-ikäinen mieheni ei ainakaan tunne tätä tapaa omalta lukioajaltaan Kasselissa. Ylioppilaskirjoi-tusten ajan joka tapauksessa kaikkien kasselilaisten lukioiden pihaa koristavat enemmän tai vähemmän onnistuneet/hauskat/omalaatuiset kannustustekstit. Ehkä joku kevät minäkin tussi kädessä mietin, mitä kirjoittaisin...

Helau

Päästiin Ruhrin alueelta eilen ihan hyvin takaisin, vaikka autobahnaa oli 50 kilometriä meillepäin suljettuna, koska liukkaalle kelille tarpeen ollut tiesuola oli loppu!! Yhden ison kolarin näimme vastakkaisella kaistalla. Hieman tuli ontto olo niitä lukuisia ambulansseja ja yhtä pelastusheli-kopteria katsellessa.

Osalle saksalaisista karnevaali on suuri intohimo. Sitä kutsutaankin viidenneksi vuodenajaksi. Juhlia ja kul-kueita valmistellaan koko vuosi. Karnevaaliyhdistykset ovatkin tärkeitä instituutiona esimerkiksi Kölnissä. Ihan kuka tahansa ei niihin piireihin pääse. Raha auttaa tietenkin aina asiaa.

Juuri nyt on telkkarissa menossa lähetys tärkeimmistä karnevaalikulkueista. En jaksa enää niitä katsoa. Joskus Saksan asumisen alkuvuosina tuijottelin niitä kyllä silmät pyöreinä. Meidän pikkujuhlijoilla, prinssillä ja meksiko-laisella, oli ollut haukat kemut koulussa.

karnevaali kutsuu

Suomessa vietetään ensi viikolla laskiaista - siis luvassa mäenlaskua ja laskiaispullia. Laskiaisen juhliminen juontuu aikaan, jolloin Suomi oli vielä katolilainen. Laskiaisen sijaan Saksassa alkoi jo eilen karnevaali eli Fasching. Kassel ei kuulu varsinaiseen karnevaali-alueeseen. Joissakin kaupungeissa, kuten Kölnissä ja Düsseldorfissa, vallitsee "poikkeustila", eli meno kuin vappuna tai jotain vielä "pahempaa". Telkkarista me ulkopuoliset voimme seurata Fasching-istuntoja (karnevaaliyhdistysten ohjelmallisia juhlia) ja -kulkueita.

Lapsille karnevaaliaika on mukavaa ja sitä juhlivat Kasselinkin kouluissa. Tyttären luokka koristeli luokan jo perjantaina serpentiinoilla ja ilmapalloilla, jotta maanantaina sitten he voivat vain juhlia. Meiltä lähtee juhliin prinssi ja meksikolainen. Pääsemme me aikuisetkin tosin karnevaalia juhlimaan, kun miehen työkaveri kutsui meidät taas Ruhr-alueelle kotiinsa karnevaalikemuihin. Luvassa on kovaäänistä juhlimista ja loppuillasta lallattavia juhlijoita. Menen juhliin munkin (siis mieheni pukeutuu munkiksi) kanssa itse mieheksi pukeutuneena.

tukiopetusbisnes

Olen sanomalehtiriippuvainen, joten heti saksan kielen alkeet opittuani (Saksan kielen opin vasta aikuisella iällä miehen vuoksi) aloin ahkeraan tavaamaan saksankielisiä sanomalehtiä. Silloin parikymmentä vuotta sitten minulle olivat iso ihmetyksen aihe eri tukiopetusinstituutioden ilmoitukset. "Mihin noita tarvitaan?", kyselin mieheltä, silloiselta poikakaverilta. Nyt olen omien koululaisten vuoksi ihan kantapään kautta oppinut, että kyllä niille on kysyntää ja tarvetta.

Saksassa yksityinen tukiopetusbisness on big business, yhteensä 1,5 miljardia vuodessa. Koulut eivät anna tukiopetusta, joten vanhemmat joko opettavat kotona itse tai maksavat ulkopuoliselle tukiopetuksesta. Tilastojen mukaan 19 prosenttia 15 vuotiaista on saanut matematiikassa maksullista tukiopetusta. Vielä ihmeellisemmältä kuulostaa, että 15 prosentti neljäs-luokkalaista on ollut äidinkielessä maksullisessa tukiopetuksessa. Vain 12 prosenttilla tukiopetukseen osallistuneista koululaisista on todistuksessa aineesta 5 tai 6 (siis vaarana jäädä luokalle). Kun siis suurin osa heistä on keskivertotapauksia, voi vain ihmetellä, miksi he eivät koe saavansa kunnon opetusta koulussa.

Koululaitos kuuluu Saksan liittotasavallassa osavaltioden toimivaltaan, joten erot koulu-oloissa eri osavaltioden välillä voivat olla huomattavat. Vanhempien keskimäärin tukiopetukseen vuosittain käyttämä summa vaihtelee eri osavaltioissa 131 eurosta 74 euroon. Meidän perhekin on päätynyt maksamaan tukiopetuksesta, koska en halua ja/tai voi olla opettajan sijainen kotona. Juuri murrosikäi-sille, omaa itsenäisyyttä kaipaaville koululaisille ei välttämättä ole paras mahdollinen vaihtoehto äidin tai isän järjestämä iltakoulu.

Syitä maksullisen tukiopetuksen suosioon on varmaan useita. Alakoululaisilla tärkein syy lienee neljännellä tapahtuva koulumuodon valinta. Arvosanojen on oltava tarpeeksi hyvät, jotta voi mennä lukioon. Toisaalta opettajien ja koulun asenteissa on mielestäni parannat-tevaa. Nykyisin osa opettajista, siis ei tietenkään kaikki, tuntuvat ajattelevan, että jos koulu ei suju, syy on aina oppilaassa, joka voidaan siirtää toiseen, siis käytännössa tiputtaa "alempaan" koulumuotoon, (Saksassahan on 3 rinnakkaista muotoa). Opettajat eivät mielestäni ota vastuuta koululaisten opettamisesta, vaikka he täällä Saksassa ovat todella hyväpalkkaisia.

Omasta kouluajasta on jo jokunen vuosi kulunut, mutta minulla on mielikuva, että peruskoulun aika ei ollut erityisen stressaavaa, vaikka minulla oli ihan hyvä todistus. Täällä jo viidenneltä luokalta (vastaa Suomen neljättä luokkaa, koska lapset menevät kouluun kuusi-vuotiaina) koululaisilta odotetaan hyvin pitkäjänteistä, omaehtoista opiskelua. Lapset kuitenkin ovat niin erilaisia ja kypsyvät eri tahtiin. Saksalaisen lapsen olisi aikanaan ylioppilastodistuksen saadakseen oltava jo kymmenvuo-tiaana kypsä aikuismaiseen työskentelyyn.

Ampelmännchen

Arkipäiväisiä esineitä emme välttämättä noteeraa. Vasta kun ne uudistuvat, huomaa muutoksen, mutta aina ei välttämättä enää vähän ajan päästä muista, millainen esine oli ennen muutosta. Tietysti on poikkeuksia, kuten minun muistissa lapsuuden lempikarkkien pakkaukset.

Kasselissa on kahdenlaisia Ampelmännchen-hahmoja (=liikennevaloukkeleita). En osannut sanoa, millainen ukkeli on meidän väliliikennevaloissa, vaikka menen siitä päivittäin ohi. Esikoinen kyllä tiesi. Paikallislehden mu-kaan jo yli neljänneksessä Kasselin liikennevaloista on "Ost-Ampelmännchen" eli DDR:n ukkeli.

Saksojen yhdistyttyä itäsaksalaiset pelkäsivät menet-tävänsä oman ukkelinsa, kun monet asiat entisessä DDR:ssä "länsisaksalaistettiin". Mutta ukkeli säilyi ja valtaa nyt länttäkin. Hattupäinen Ost-Ampelmännchen on kuulemma selkeämpi ja paremmin näkyvä. Ainakin minusta se on sympaattisemman näköinen kuin karsitumpi, hoikempi länsiversio.

Liikennevalosäännösten mukaan vuodesta 2005 kumpi-kin ukkeli ovat sallittuja ja paikalliset viranomaiset päättävät, kumpaa käytetään. Siten Kasselissa itäukkeli valtaa liikennevalot, mutta Kasselin ympäristökunnissa (Landkreis Kassel) pitäydytään länsiukkelissa.




Minäkin olen opetellut uuden käyttöä ja lukenut ahkeraan käyttöohjeita. Sain joululahjaksi elämäni ensimmäisen järjestelmäkameran. Alku aina hankala... Eilen oli kaunis aurinkoinen talvipäivä. Lunta on tullut kuvattua tosi paljon eli tähyilin uudella kameralla vaihteeksi ylöspäin, pilviin ja enkeleihin. Mutta meidän uusi, Veran kanssa tekemäni, eksymättömyys-takuun omaava privaattilatu talon ympäri on toki kuvaamisen arvoinen. Taustatiedoksi kerrottakoon, että mies kävi lasten kanssa hiihtämässä 5 kilometriä, joka venyi metsässä horttoillessa 8 kilsaan (miehen versio) tai 10 kilsaan (esikoisen versio).

lumisohjoa, perunataidetta ja lääkekasoja

Muu perhe lähti hiihtämään. Olen monoton, kun tytär lainasi minun monoja. Hänen omansa ovat jo käyneet pieneksi. Minä jäin siis kotosalle perunan keittoon. Kappas mitä taas löytyi - perunataidetta. Tällä kertaa sydämellistä!



Kotikatu kapenee. Ajoväylä kyllä aurataan auki, mutta lumi siirretään vain jalkakäytävälle ja tien reuniin. Kaksikaistainen tiemme on nyt muuttunut yksikais-taiseksi ja parkkipaikat on paksun sohjon peitossa. Naapurikunta, joka on aika mäkistä maastoltaan, ilmoitti taannoin, että tiesuolaa riittää kahden päivän tarpeeseen ja siksi vain erityisen vaikeat paikat suolataan. Aika avutonta valmistautumista talveen. Ei kai se suola edes niin kauhean kallista voi olla. Osa paikallisista tutuista on ihmetellyt näitä säästötoimia, kun tämä talvi ei kuiten-kaan ole ollut näillä seuduilla mitenkään poikkeuksellinen.


Sunnuntaipäivähän ihan on sopiva vanhojen lääkkeiden poislajitteluun. Meille olikin kertynyt niitä taas iso liuta. Saksassa lääkepakettiin ei apteekissa laiteta yksilöintiä, kenen potilaan lääkkeistä on kyse tai millaisen annos-tuksen lääkäri on määrännyt. Suomen käytäntöön tottuneelle täkäläinen tapa tuntuu aika ihmeelliseltä, varsinkin kun itsellä on mielikuva Saksasta hyvin säännösteltynä, varman päälle ottavana yhteiskuntana. Voihan sitä sitten kotona kirjoitella lääkepakettiin, kenen ja millä annostuksella, jos muistaa oikein.

syömäkelvotonta

Lapsiperheissä taitavat keitot olla usein muksujen mielestä sitä yäk-ruokaa. Minusta tuo muksujen innolla syömä, naapurin joulukarkiksi antama kumikakku on ihan syömäkelvotonta.

Eilen aloitimme soppakilpailun, jossa muksut antavat pisteitä syömilleen keitoille (minun markkinointikikka). Ekana oli tarjolla kasvisnakkikeitto, joka sai ihan kohtuulliset 7- (pisteet 1-10). Idean kisaan sain telkkarin yhdestä ohjelmasta, jossa kisan voitti tomaattikeitto. Voittajakeittoa ei meillä tulla syömään, koska pääkokki, siis minä, en siitä pidä... ellei sitten jollakin olisi ihan uudenlaista reseptiä tarjolla. Vai pitäisikö minunkin laajentaa makumaailmaani, kuten itse oletan lapsiltani...

Kumma kyllä, saksalaiset juovat perinteisesti lentokoneessa tomaattimehua, myös he, jotka eivät siitä maan kamaralla välitä. Onkohan se ihan yleinen tapa maailmalla?


Keiton kanssa meillä oli perinteinen kouluruokaklassikko: porkkanalantturaaste mandariinipalojen kera. Ihmettelin hieman kaupassa, kun luomulanttu oli tuntuvasti kalliimpaa kuin luomupaprika. Lantulla on Saksassa pula- ja sota-ajanruokana aika huono maine, ehkä sitä kysyntää on sitten vähempi. Olen periaatteessa tykästynyt ostamaan ruoka-aineet sesongin mukaan. Nythän se tarkoittaisi ostoslistalle porkkanaa, lanttua, purjoa, punajuurta jne. mutta käytännössä tulee lipsuttua useinkin. Tänään ostin niitä edullisia paprikoita ja hyvältä ne maistuivatkin.

kotona

Kotimatka venähti 19 tuntia pidemmäksi kuin oli suunniteltu, mutta vihdoinkin olemme kotona. Berliinin lentokone lähti Helsingistä useamman tunnin myöhässä ja me myöhästyimme viimeisestä Kasselin junasta (vaikka junatkin olivat tietenkin myöhässä, mutta eivät tarpeeksi...) Onneksi löytyi kohtuuhintainen hotelli Berliinin keskustasta.

Lumen ja sohjon peittelemä Berliini oli kaunis. Kävin siellä viimeksi yli kymmenen vuotta sitten ja nyt tekee mieli vierailla siellä ihan "suunnitellusti", ehkä kesällä lämpimämpien kelien aikaan. Viime vierailulla koko kaupungin keskusta oli vain isoa rakennustyömaata, tai osittain vain pohjattoman tuntuista monttua.

Pohjois-Saksa on nyt varsinaisen lumimyrskyn kourissa. Juna- ja autoliikenne pahasti jumissa. Onneksi meidän Kasselin juna tuli vain 40 minuuttia myöhässä.

Nämä kuvat eivät ole Siperiasta tai Suomesta, vaan junamatkalta Berliinistä Kasseliin.

tiernapojat

Joulun odotukseen olennaisena osana kuului Oulussa asuessa tiernapojat. Muksuina esitimme tiernapoikia itsekin. Ehkä vaatetus, lavasteet ja laulukaan eivät aina olleet ihan loppuun hiottuja, mutta innostuneita olimme. Tiernapoikia laulaessamme olimme osa perinnettä. Vanhempana joulukuiseen kapakkailtaan kuului ilman muuta tiernapoikaesitys, jolloin saattoi muistella omaa lapsuuttaan, vaikka en itse ole "julkisesti" koskaan tiernapoikana laulanutkaan.

Oulussa, tiernakaupungissa järjestetään vuosittain tiernapoikalaulukilpailu. Joskus vähän vierastan liian loppuun saakka hiottuja "kuoropoikaesityksiä". Minua viehättää elävässä perinteessä tietty kotikutoisuus. Jokainen voi ja saa laulaa tavallaan ja tulee siten osaksi pitkää historillista ketjua, sillä ensimmäiset maininnat tiernapojista ovat 1700-luvulta. Tämä perinne on taas mukava suomalainen sovellus kansainvälisestä vaikutteesta. Keskieuroopas-sahan on 1600-luvulta "Sternsinger"-perinne: lapset laulavat joulunpyhien jälkeen (27.12.-6.1.) kolmena itämaisena tietäjänä.

Minun joulun odotusta helpottaa YouTuben tiernapoikaesitykset perinteisenä lapsiporukan esityksenä tai vähän nimekkäämpien esittämänä.

joulumarkkinoilla

Pappani oli kesäisin torikauppias Rovaniemen torilla. Pienenä likkana oli mukava käväistä Rovaniemellä käydessä torilla syömässä papan ja mummon kojun mansikoita. Täällä Saksassa ovat joulumarkkinat ainakin väen tunnokseltaan ja ehkä menoltaankin (varsinkin kun porukka innostuu Glühweinia eli paikallista glögiä lämmikkeeksi juomaan) lähes Suomi-filmin nostalgisten Rovaniemen markkinoiden vertaiset.

Piipahdin tänään muksujen kanssa Kasselin joulumarkkinoilla joululoman alkamisen kunniaksi. Meidän muksut eivät saaneet joulutodistusta, koska ensimmäinen lukuvuosi (siis "syyslukuvuosi") päättyy vasta helmikuun alussa. Suomessa totuttuja joulujuhlia ei meidän Saksassa asumisen vuosina ole yksikään muksujen koulu järjestänyt. Joskus on tosin ollut iltakonsetteja, jossa koulun orkesteri ja kuoro ovat esittäneet tasokasta musisointia. Olen kaipaillut perinteisiä koulun joulujuhlia ja Suomessa asuvat saksalaiset taas kaipaavat kunnon ekaluokkalaisten koulun alkamisjuhlallisuuksia. Täällähän "Einschulung", siis ykkösluokkalaisten eka koulupäivä, on suuri juhla, johon ainakin vanhemmat, isovanhemmat, kummit eli puoli sukua osallistuu.

Joulumarkkinoilla on monenlaisia herkkuja... mausteisia "yrttikarkkeja"


suklaakuorrutettuja hedelmiä...


Perinteisiä puisia kuusen koristeita. Miten olisi rakennusmies, leipuri tai lääkäri?


Huopakoruja lahjaksi


Kerran vuodessa syön "Germknödel"-pallukan lämpimän vanilja- ja kirsikkakastikkeen kera. Tämä herkku lämmitti mukavasti -10 asteen pakkasessa.


Kaksoset tyytyivät "pieneen" hattaraan


Joulun teemaan liittyen seimi...


... ja lampaita, vuohia ja aaseja (huom! välillä pyrytti ja kuten kuvasta näkee maassa on nyt lunta!!)


Kasselin Joulumarkkinoiden nimi on oikeastaan satujoulumarkkinat, koska Grimmin veljekset asuivat ja työskentelivät (mm. keräsivät ja muokkasivat satukokoelmansa) pitkään Kasselissa. Tässä iso joulukalenteri luukkuineen. Kun lasten näytelmä alkoi, poistuimme kolmen seuralaiseni "pyynnöstä" nopeasti paikalta. Säästöäkin tuli, kun kaikki vempaimet karusellista junaan ovat jo liian lapsellisia.

kulttuurilähettiläs

Suomalaisen kulttuurin lähettiläitä ulkomailla on niin monenlaisia. Hyvä niin, laaja skaala. Miksi murrosikäinen saksalainen nuori (tavallisesti tyttö) haluaa oppia suomen kieltä? Miten hän jaksaa koulun käynnin ohella ahkerasti opiskella iltaisin tätä meidän ei-indoeurooppalaista kieltä, vaikkei ole edes kieliopintojen alussa käynyt Suomessa? Tähän saakka minun suomen kielen opetuksessa vastaus on ollut yksiselitteinen: HIM ja Ville Valo.

Olen oppinut tuntemaan HIM:n musiikkia näiden innokkaiden fanien kautta. Varsinaiseksi faniksi taidan itse olla jo liian "vanha". Erään nuoren naisen kanssa kerran käänsimme yhdessä "Valoa yössä". Kappale on minulle rakas Tuomari Nurmion esityksenä, hänen ikäpolvelle Ville Valon tulkinta on se "oikea".

pussi vai laatikko

Kesäkuussa alkanut katutyömaa ei vieläkään ole valmis. Ehkä olemme jo voiton puolella, kun katu on osittain jo asfaltoitu, mutta aika rasittava tuo tietyömaa on ollut. Hyvänä puolena voi kai mainita keski-ikäisellekin ajankohtaisen muistipelin, kun saa joka aamu miettiä, mihinkä sen auton eilen sai parkkiin ja mitähän kautta tänään pääsisi kaupunkiin.




Katutyömaalla on ollut myös muunlaistakin vaikutusta meidän arkeen. Olen siirtynyt taas muovi- ja kangaspussien kantajaksi. Yllättävän vaikeaa, kun ehdin jo tottua käteviin muovilaatikoihin, joihin jugurtit, maidot, kananmunat ja muut elintarvikkeet saa niin kätevästi pakattua ja kannettua ehjinä kotiin. Saksaan muutettuamme ihmettelin pitkään laatikoita kantelevia kanssaihmisiä ja kesti aikansa ennen kuin itsekin ostin useamman läjään menevän muovilaatikon auton peräkoppaan. Ja nyt minä kätevä emäntä en enää osaa pakata ostoksia muovipussiin. Mutta pussit ovat taas kätevämpiä, kun joutuu auton parkkeeraamaan useamman sadan metrin päähän kotoa.

Ruokaostoksiin liittyen olin taas tänään hermostua kassan olemattomaan tai aivan liian lyhyeen pöytään. Joudun aina hiki otsalla pikapikaa siirtämään ostokset takaisin ostoskärryyn. Suomessa kai Lidl-ketjulla oli ainakin aluksi myös sama systeemi, kun muistelen jonkun sitä valitelleen. Eräs myymäläketju mainosti täällä "rakastamme elintarvikkeita". Joskus tekisi mieli kyseisen ketjun myymälässä, siinä kassalla myyjän tavaroita pikavauhtia eteenpäin siirrellessä sanoa, että haluaisin ne ostokset mielummin ehjinä kotiin. Se ostosten heittely ei oikein kovin hellältä käsittelyltä näytä. Tiedän... pikku asia, josta valitan, mutta ei se ruokakaan ilmaista ole.

villalanka, Nikolaus ja itsenäisyys

Kävin lauantaina joululahjaostoksilla, mutta tällä kertaa repsahdin ostamaan lahjojen sijasta itselleni "tarpeellista", kuten ihanaa Noron villalankaa. Joskus käsityöliikkeessä menee tuhottomasti aikaa, kun on niin paljon ihania sävyjä, joista valita. Aloitin eilen neuloa uudesta langasta huivia ja teen nyt eka kertaa palmikoita.

Eilen oli täällä Saksassa muksuille tärkeä Nikolaus-päivä. Meilläkin putsattiin kengät ja ne laitettiin porraskäy-tävään. Olihan se Nikolaus sitten tuonutkin risujen sijasta lahjoja. Itsenäisyyspäivää emme varsinaisesti juhlineet. Pari vuotta sitten oli Kasselissakin itsenäisyyspäivän juhla 90-vuotiaan Suomen kunniaksi, mutta joka vuosi juhlia ei järjestetä. Näin ulkosuomalaisen näkökulmasta ainakin suomalaisissa tiedotusvälineissä itsenäi-syyspäivän vietto on typistynyt naisten iltapukuihin, sääli, ja aika kliseisiin toteamuksiin. Minua ovat aina kiinnostaneet historia, myytit ja tarinat. Miten eri tavoin eri asioista voidaan kertoa ja niitä tulkita. Kukin aika kirjoittaa omista näkökulmistaan historian tavallaan uusiksi. Teemaan liittyen uutinen Hesarista.