maanantai 30. marraskuuta 2009

Talven ensimmäinen lumihiutale



Talven ensimmäisiä lumihiutaleita odotellessa askartelin Veran kanssa lumihiutaleen hänen luokkansa joulu-kalenteriin. Jokainen lapsi tuo vuorollaan koristeen tuohon joulukalenteriin ja tänä vuonna arpa sattui heti ekalle päivällä. Mukava idea! Sää ei kyllä vielä näytä siltä, että lunta olisi tulossa, lähinnä sadetta.

Maa on martaana

Marraskuussa on maa martaana. Marraskuusta tulee mieleen kaiken kuihtuminen ja talven odotus. Eilen retkellä löysin tämän pikku kaverin hehkuvasti kukkivasta kukasta.







Kävimme viikonloppuna barokkikaupunki Bad Arolsenissä. Bad-etuliite tarkoittaa kylpyläkaupunkia. Muuten, me asumme Bad Wilhelmshöhessä, eli kaupunkinosassamme on myös lähde ja kylpylä. Kylpylä on hyvä, mutta sen verran kallis, ettei siellä tule käytyä usein (tarkoittaa käytännössä kerran viidessä vuodessa. Taitaa olla liian lähellä, liian itsestään selvyys). Bad Arolsenin kaupunki tunnetaan kauniista linnasta, mutta muksut kitisivät sen verran vastaan, että tyydyimme katselemaan linnaa vain ulkoa.






Saksan historiaan perehtyneelle tämä keskellä Bad Arolsenin kaupunkia seisova "Deutschland unteilbar"-taulu on hieman hämmentävä. Meille jäi epäselväksi, kenen toimesta se on pystytetty. Taulun edessä on "selventävä" kyltti, joka ilmeisesti riittää takaamaan laillisuuden.



sunnuntai 29. marraskuuta 2009

keksikemut

Adventtiaika on perheelliselle kovin kiireistä. Paljon on muistettavaa ja tehtävää ja monen tahon, urheiluseu-roista potilasyhdistykseen, joulujuhlissa tai -basaarissa tulisi piipahtaa. Lasten Nikolaus-lahjojakaan 6. joulukuuta ei sovi unohtaa, saati sitten joululahjoja. Olen nyt kuiten-kin useampana vuotena yrittänyt minimoida tuota hös-sötystä ja kohtuu hyvin olen siinä onnistunut. Tehdään, mitä jaksetaan ja ehditään. Tänään 1. adventtina kävimme ulkoilemassa ja iltapäivällä juodaan kahvit ja Glühweinit (siis glögit) keksien kera. Vera oli eilen luokkakaverin keksikemuissa, jonne jokainen vieras toi kotona tehnyt keksitaikinan. Kotiin tuliaisina oli sitten erilaisia, eri tavoin koristeltuja pikkuvieraiden paistoksia. Mukava idea joulunvalmisteluun ja vaihtelua kahvipöytään.


Saksassa monessa kodissa on perinteisesti asetelmana seimi, jossa ovat esillä joulun ajan tärkeät hahmot. Meillä on muksujen oma versio seimistä ja esillä kameleita ja norsuja. Joulutähden saimme jo eilen laitettua paikalle. Tunnelmallista 1. adventtia sinunkin kotiisi!






lauantai 28. marraskuuta 2009

Suklaapommi

Keksintöjä on monenlaisia. Osa helpottaa elämäänne ja tekee arjesta helpomman, osa taas tuntuu niin monimutkaisilta, että ohjekirjan ymmärtämiseen tarvitaan alan yliopistollinen tutkinto. Tässä kuvassa yksinkertainen muksujen tänä aamuna kehittämä suklaapommi.




Minä olin erityisen kiinnostunut suklaisista pommeista, Fazerina-suklaasta, jota mies oli työmatkalla Münchenin lentokentältä löytänyt. Tässä keksintö toiminnassa.



Vaikeampi versio kahdella hammasharjaharjalla ja neljällä suklaalla.



Esikoinen oli eilen ystävänsä synttäreillä. Muksut olivat huovuttaneet yhtä sun toista. Tässä korurasia (alunperin huovutettu tennispallon ympärille! ja sitten leikattu irti) ja pari kukkaa.

torstai 26. marraskuuta 2009

Ruokapöytämatkalla


Joku mainosti blogissaan, että matkustella voi lasten kanssa halvalla, kun pitää teemapäiviä eri maiden ruuista. Samalla muksut oppivat leikin varjolla syömään erilaisia makuja. Meidän tämän päivän ruoka ei ollut mikään "kaukomatka". Lounaaksi italialaisittain juustotäytteisiä tortellinoja ja suomalais-ruotsalais-ahvenanmaalainen jälkiruoka: riisipuuron jämästä tehty ahvenanmaalainen pannukakku ja Ikean mustikkakeitto. Minun suomalaissaksalaiset muksut ovat jo pienestä tehneet ruokapöytämatkoja. Toista se oli meidän nuoruudessa (sarjaa: täti muistelee). Muistan ensimmäisen teini-ikäisenä syömäni pitsan, tonnikalapitsan, oululaisessa pitseriassa, jossa paistohommissa oli näyttelijänäkin tunnettu Martti Suosalo. Se pitsa oli eksoottinen elämys, jotain aivan uutta.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Valokuvatorstai - jotta en unohtaisi



Minä tarvitsen tilaa ja aikaa
miettiä ja tuumailla
jotta en unohtaisi,
kuka olen,
mistä tulen
ja minne olen menossa.

aurinkoisen harmaata

Täällä oli viikon päivät harmaita sadepäiviä ja olin jo vajoamassa hiljalleen marrasmasennukseen (diagnoosi perustuu suklaan kulutuksen kasvukäyrään), mutta edes marraskuun harmauteen ei ole luottamista. Tänään aurinko paistaa tosi kauniista ja lämpötilakin on yli kymmenen astetta. Tämä syksy on ollut meidän perheelle tosi kiireinen ja kaoottinenkin, mutta taidan hiljalleen sopeutua tänne Saksaan, seitsemän vuoden jälkeen on ehkä jo aikakin. Integraatio-prosessi on sellaista siksakkia tai eiköhän se sittenkin ole hegeliläisittäin spiraali. Saas nähdä, missä kohtaa spiraalin kiemuraa tämä talvi menee?

Auringon innoittamana tein kävelyn meidän lähipuistoon, Bergparkiin.





Syyspäivä kauneimmillaan ja leikkipuisto tyhjillään. Onneksi on kyltti paikallaan, etten yli 16-vuotiaana eksy sinne aukioloaikojen puitteissa keinumaan.

tiistai 24. marraskuuta 2009

yksityiskohtia II

Joitakin häiritsevät tällaiset yksityiskohdat.

yksityiskohtia

Pikku nippeli yksityiskohdille ei kai kannattaisi elämässä antaa liikaa painoa. Toisaalta elämä muodostuu noista sinänsä vähäpätöisistä, mutta joka päivä läsnä olevista yksityiskohdista. Voisin luetella tuhat ja yksi pikku asiaa, jotka eivät ole mieleeni. Aloitetaanko Saksassa niin yleisistä vessan ovien avaimista. Tässä todistus-materiaalia.



Lapsiperheessä avaimellinen WC:n ovi on tosi "työllistävä" ellei sitten tee kuten me, avain on vuosikausia oven pielessä. Vieraille huomautetaan tarvittaessa avaimen sijainnista. Nyt meidän muksut ovat jo siinä iässä, että avain voi olla paikallaan ovessa. Lasten kasvun huomaan siis ihan konkreettisesti.

Muksut kiinnittävät muutenkin yllättävän tarkkaan huomiota yksityiskohtiin. Esikoinen puhuu aina mummolan tuoksusta (mummolassa pestyt vaatteet) tai mummolan mehun mausta (kai jotain puolukan tai mustaherukan makuista). Yksityiskohdat tietenkin rikastuttavat meidän arkea. Joskus joku ihan pieni asia saa hyvän mielen tunteen, kuten eilen sateen pisaroittama talvipuutarhan ovi.



Minulla on hieman taipumusta hermostua helposti sinänsä vähäpätöisistä asioista saati sitten isommista. Tosin elämä ja muksut ovat muokanneet minua jo hieman rennompaan suuntaan. Sain tästä ihan poliisiylikons-taapelin lausunnon. Kyseinen virkamies väitti minun ottavan vakavan asian (peltinaarmuja autossa) aivan liian "gelassen" (rauhallinen, kiihkoton, tyyni). Vai käyttikö hän sanaa sen merkityksessä kylmäverinen. Joka tapauksessa nyt ymmärrän, miksi poliisia kutsutaan saksaksi myös sanalla Bulle (sonni), sillä kyseinen vanhempi mieshenkilö muistutti huutaessaan kovasti sonnia. Muutenkin olin yllättynyt, millaisia metodeja hän käytti, lähinnä uhkailua ja pelottelua, ja lapset olivat koko ajan läsnä. En tiedä, odottiko hän naishenkilöiden vähintäänkin itkevän vai mikä minussa häntä niin ärsytti? Vai oliko hänellä ehkä vain huono päivä?

Lähipysäkillä Saksan armeija mainostaa itseään uravalintana. Minun poliisiylikostaapeliin verrattuna kovin on herttaisen ja pätevän oloinen sotilas.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

sunnuntaikävelyllä



Asetelmassa kuvattiin tänään osuvasti sunnuntain (pakollista) kävelyä. Mekin olimme liikkeellä - tällä kertaa puolen tunnin ajomatkan päässä Kasselista Edersee-järvellä. Täältä löytyy myös sauvakävely-paratiisi, kuten kuvan kartassa todetaan. Itsekin saksalaisen sauvakävelykurssin suorittaneena voin todeta, että sauvakävely on lyönyt itsensä hyvin läpi täällä Saksassa.



Edersee-järvi on 1900-luvun alussa rakennettu patojärvi, jolla pyrittiin takaamaan Weser-joen ja erään keski-saksalaisen kanavan laivaliikenteen tarvitsema vedentaso. Mutta patojärvestä on nykyisin tullut turistien ja paikallisten suosima vapaa-ajan alue sekä kalastus- ja veneilyjärvi. Nyt veden pinta oli tosi matalalla.







Kävimme eka kertaa Rehbachisssa, jota useampikin tuttu on kehunut, mutta se maisema vaikutti nyt aika karulta. Ehkä kesähelteillä olisimme olleet rannasta innostu-neempi. Usein kuulee kritiikkiä, että veden säännöste-lyssä ei huomioida tarpeeksi järven merkitystä virkistysalueena, tutulta kuulostaa Oulu-joen varrella syntyneelle ja Iin joen rannalla lapsuutensa kesämökillä viettäneelle.



Tässä ei ole menossa tyttöjen alle 10-vuotiaiden kiekkokisa, vaan tytär innostui taas vaihteeksi heittelemään kiviä. Miten ne sukupuolirooliodotukset menivätkään. Tytöt on tehty hunajasta ja kanelista vai... Tyttäreni löysi aarteita, kivisiä kuulia.



Patomuurin läheisyydessä on useampi näille seuduille erikoinen kivinen talo. Miehen kanssa tuumimme, että ehkä nämä talot on rakennettu patomuurista ylijääneestä materiaalista. Kauniita ne joka tapausessa ovat. Jokunen tontti on myytävänä patomuurin läheisyydessä eli jos kiinnostaa, pitäkää kiirettä.



Patomuuri on vaikuttavan näköinen ja taustalla näkyy Waldeck-linna. Toisen maailman sodan aikana englantilaiset rikkoivat patomuurin lentokoneen vetämän vaijerin perässä roikkuvan kuulapallon avulla. He saivat aikaan ison hyökyaallon, joka aiheutti tulvaa aina Kasselissa asti ja parikymmentä ihmistä hukkui. Museoon asti emme tänään päässeet.





Patomuurin vieressä on muksujen rakastama vesipuisto, jossaei ole tosin talvella vettä. Jonkin aikaa muksut kuitenkin tänäänkin puistossa leikkivät. Esikoinen totesi, että mukava nähdä leikkipaikka vaihteeksi ilman vettä. Se oikea asenne, se on tärkeintä!

perjantai 20. marraskuuta 2009

tästä se taas alkaa!

Ollin ja minun yhteistyön tuloksia...




Jouluajan valmistelut ovat meidän perheessä nyt virallisen epävirallisesti aloitettu. Ollin luokan jokavuo-tinen jouluaskartelu-aamupäivä vanhempien kanssa oli tänään. Yllättävän hyvin työssä käyvät vanhemmatkin osallistuvat askarteluun ja askartelun lomassa me vanhemmat saatoimme jutustella rennossa ilmapiirissä. Tunnen Ollin luokkakaverit ja heidän vanhempansa aika hyvin, koska jouluaskartelun lisäksi keväisin on yhteinen retkipäivä. Saksassa vanhempien oletetaan osallistuvan aika tiiviisti koulun tilaisuuksiin. Kuinkahan monta kakkua olen koululle leiponut ja montakohan tunti erilaisissa vapaaehtoisissa tehtävissä kuluttanut?

Kaikilla asioilla on ainakin kaksi puolta. Suomalaisena vanhempana olen tottunut pääsemään koulun suhteen aika helpolla. Täällä vastuuta on otettava ihan eri tavalla. Joskus se on rasittavaa, mutta toisaalta etujakin siitä on, kuten taas tänään jouluaskartelussa huomasin.

rapeaa vai pullamössyä

Olen useasti ajanut autolla yhden halpa-hallin näköisen liikkeen ohi, kun vien kaksosian urheilemaan. Eilen tein pienen kävelylenkin kaksosten urheilessa ja piipahdin hetken mielijohteesta "halpa-halliin", joka sijaitsee 1970-luvulla rakennetussa betonilähiössä. Ostettavaa olikin tarjolla elintarvikkeista remonttitarvikkeisiin, mutta mielenkiintoisempaa olivat tuotteiden alkuperäismaat - vallaton sekoitus turkkilaisia, venäläisiä, saksalaisia ja arabiankielisiä elintarvikkeita. Kummasti sitä ihminen kansallisuuteen katsomatta kaipaa "kotimaansa" makuja. Venäläinen sielu voi teetä juodessa nauttia näistä Anela-kekseistä.



Pari viikkoa sitten suomen kielen oppitunnilla päädyim-me jotenkin juttelemaan suomalaisesta leipästä. Aasin-siltana aiheeseen taisi olla partitiivin monikko sanasta sämpylä. Sekä Suomessa että Saksassa olen kuullut määritelmän "maailman monipuolisin leipävalikoima". Saksalaiset ovat erityisesti rakastuneita rapeakuorisiin sämpylöihinsä ja kokojyväleipiinsä. Olenpa parin Saksasta Suomeen palanneen ulkosuomalaisenkin kuullut kaipai-levan rapeita aamusämpylöitä. Itse en pidä kovakuorisis-ta sämpylöistä ollenkaan. Nehän repivät kitalaen haa-voille! Joku voisi todeta, että taidan kuulua pullamössy-ikäpolveen, vaikka olen kyllä hieman vanhempaa vuosikertaa. Kurssilaiseni mottasivatkin suomalaiset sämpylät ja leivän liian mössönä ja mauttomana tai makeana, vaikka yritin mainostaa ohrarieskaa, hapanta ruisleipää ja kaurasämpylöitä. Leipä taitaa olla sellainen peruselintarvike, että lapsena opittuja makuja ei helpolla unohda.

torstai 19. marraskuuta 2009

valokuvatorstai - räiskyvää

Valokuvatorstain teemana on räiskyvä.

Tässä silmäniloksi räiskyvän oranssisia hedelmä-pommeja, jotka antavat meille energiaa räiskyillä harmaassa arjessa.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

kuppi kahvia?



Saisiko olla kuppi kahvia? Kahvia on nykyisin niin monen sorttista, että ei taida tuo kysymys riittää. Espressoa, Lattea useampaa sorttia... Juon itse tavallisen filtterikahvin lisäksi mielellään maitokahvia - kiitos reilusti maitovaahtoa päälle. Mutta ei se kupin sisältö ole ainoa valinnan paikka, vaan olen ainakin itse aika nirso kupin tai oikeastaan muen suhteen. Kunnon iso, paksumasuinen kuin tuossa kuvassa (miehen messukrääsänä kotia tuoma - eli ei hinnalla pilattu) täytyy kunnon muen olla. Tosin lähipiirissä on myös vannoutuneita siron kahvikupin ystäviä. Minun mukien käyttöaika jää tavallisesti aika lyhyeksi, kun kuljettelen sitä ympäri asuntoa ja tiputtelelen lattialle tai saan muuten kolhittua muen rikki.

Vai sittenkin kuppi teetä? Syksyisin alkaa meidän perheessä taas teenjuonnin sesonki. Kaapista löytyy nytkin useampaa sorttia seljasta vihreään teehen. Muistatko hopeateen? Lapsuudessani sitä oli vielä kahviloissa tarjolla. Onkohan vielä? Hopeatee hunajalla makeutettuna... Nyt on selvästi syksy ja koleat illat.

tiistai 17. marraskuuta 2009

lotinaa ja rämpytystä

Vettä sataa lotisee... koko päivän. Ei kuitenkaan passaa marista, kun syksy tähän mennessä on ollut niin ihanan värikäs ja lämminkin. Nytkin ulkona on 10 astetta plussan puolella, mutta on vähän vaikea kuvitella, mitä hauskaa tuolla vesisateessa voisi kävelemisen lisäksi tehdä. Arkena on kuitenkin onneksi rutiineja, jotka tuo vähän potkua päivää. Tiistai on kaksosten kitaransoit-topäivä. Kaikki meidän kolme muksua soittavat kitaraa, joka on todella "ympäristöystävällinen" soitin - ei kimeitä ääniä tai epämääräistä vonguntaa, vaan kitaran kielten romanttista rämpytystä.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

syötäviä sieniä ja ei-syötäviä ruokailuvälineitä

Aina ei vanhempien sukupolvien tieto välity kunnolla nuoremmalle polvelle. Olen siitä itse hyvä esimerkki. Vanhempani ovat sienihulluja ja varsinaisia sieniasiantuntijoita. Minä taas tunnen monta sientä kyllä nimeltä (ja ruokapöydästä), kuten karvarousku ja kangasrousku, mutta en varmasti tunnistaisi niitä luonnossa. Suomalaisittain Saksa ei ehkä kuulosta ihanteelliselta sienestysmaalta, mutta toki täälläkin on sienihulluja ja valitettavasti myös joka vuosi hullunrohkeita, jotka kuolevat sienimyrkytykseen.

Kävimme perheen kanssa tänään Dörnbergissä retkellä. Löysimme kauniita sieniä, jotka tietenkin jäivät meille tuntemattomina poimimatta. Nuo punaiset sienet ovat erikoisia, kun sienen jalka ja lakki kumpikin ovat kirkkaan punaisia. Jos tunnistat sienilajin, niin kerro toki minullekin.




Meillä on tänä sunnuntaina "perfektes Dinner" kotona. Sen niminen ohjelma on tosi suosittu täällä Saksassa. Suomessa olen joskus vuosia sitten nähnyt saman ruokaohjelman englantilaisen version. Perfektes Dinner-ohjelmassa viisi keskenään vierasta ihmistä kokkaa vuorollaan toisilleen juhla-aterian.

Alkuruokana meillä oli kaksosten valmistama "Salate du Mix". Huomio punainen lappu, jossa ilmoitetaan, etteivät haarukka ja veitsi ole syötäviä. Hyvin huomaavaista!



Pääruokana miehen kokkaamana "Creation Italjan-Casselien". Minun käännös ruualle jauhelihakastike kumiperunapallojen kanssa. Kuten arvata saattaa, en ole perinteisten saksalaisten, vedessä keitettyjen perunapyöryköiden ystävä.



Jälkiruokana esikoisen muffinssit. Ne näyttävät vasta olevan tulollaan...

lauantai 14. marraskuuta 2009

selkeä kaavio - vaikea valinta



Mistähän kaaviosta tässä on kyse? Kaavion lukeminen aloitetaan alareunasta käsitteestä Grundschule. Teillä (saksalaisittain tietenkin teitittelen Teitä) on valittavana seitsemän eri vaihtoehtoa periaatteessa kolmihaaraisessa koulusysteemissä. Valintaa tehdessänne on Teidän huomioitava kaavion yläreunan laatikot. Mikä niistä on tavoitteena? Mikä valinta takaa halutun lopputuloksen? Oletteko Te vielä epävarma, mikä vaihtoehto on oikea Teidän 9-vuotiaalle lapsellenne?

Teillä on mahdollisuus informoida itseänne ja lastanne eri koulujen informaatiotilaisuuksissa. Varatkaa marras-joulukuussa arki-iltoina ja viikonloppuina aikaa tälle lapsenne tulevaisuuden kannalta tärkeälle informaatiolle. Yksilöllinen neuvonta on lapsen opettajan kanssa. Hän esittää näkemyksensä lapsen tulevasta koulumenestyk-sestä. Hessenin osavaltiossa tämä suositus ei ole sitova, mutta eräissä muissa osavaltioissa opettajan ammatil-liseen koulutukseen perustuva näkemys menee vanhempien henkilökohtaisten näkemyksien edelle.

Kun Te olette päässeet selville lapsenne tulevasta koulumuodosta, on Teidän vielä valittava, mihin konkreettiseen kouluun lapsi syksyllä 2010 menee. Kasselin kokoisessa kaupungissa valintaa helpottaa vaihtoehtojen runsaus. Tässä pari esimerkkiä:

Friedrichsgymnasium: pakollinen ensimmäinen vieraskieli latina (siis "lahjakkaiden" lapsien vanhempien valinta "Latina on tärkeä, kun hänestä tulee lääkäri", erityislahjakkaiden integroitu tuki

Goethe-Gymnasium: urheilulukio (mitä urheilulla on Goethen kanssa tekemistä jää epäselväksi)

Wilhelmsgymnasium: meidän lähin lukio, mutta hieman eliittilukion maineessa.

Engelsburg-Gymnasium: nunnien johtama katolinen koulu. Koulujen infotilaisuudessa vanhempi nunna informoi tästä lukiosta, joka ei ehkä sovi agnostikon tai ateistin lapsille, kun jo protestanttien on vaikea saada täältä koulupaikkaa.

Georg-Christoph-Lichtenberg-Schule: oikeastaan tarkoitettu Kasselin ympäristökuntien koululaisille

Georg-August-Zinn-Schule: vakuuttavalta kuulostava integraatioprojekti. Tosin eräs puolituttu opettaja mainitsi, että "meidän koululaiset ja vanhemmat ovat hieman tai oikeastaan aika vaikeita".

Heinrich-Schütz-Schule: Ainoa koulu, jossa noudatetaan "13 vuodessa ylioppilaaksi" - aikataulua. Muissa lukioissa 12-vuotinen opetussuunnitelma. Onko vuoden pitempi kouluaika Teidän lapsellenne tarpeen?

Ei läheskään täydellinen lista Kasselin kouluista, mutta tyypillisesti saksalaisittain koulujen nimissä on tärkeiden miesten nimiä. Tuon listan jälkeen "Merikosken lukio" ja "Lassinkallion yläaste" kuulostavat vähemmän tärkeileviltä.

Esikoinen on jo 7. luokalla eli olemme vanhempina jonkin sortin konkareita tässä kouluvalinnassa, mutta se ei silti ole kovin helppoa, koska jokainen lapsi on oma yksilönsä eikä isosiskon koulu ole välttämättä paras pikkuveljelle. Esikoisen kouluvalinta on ainakin tähän mennessä tuntunut hänestä ja meistä vanhemmista ihan hyvältä. Meillä on vielä maaliskuun alkuun aikaa päättää kaksosten tulevasta koulutiestä. Kouluvalintaa tehdessä toivomme parasta ja valmistaudumme pahimpaan.

perjantai 13. marraskuuta 2009

perjantai-iltapäivän huumaa



Vihdoinkin perjantai. Retki Buga-järvelle muksujen kanssa, jotka jo kotona kinastelevat...



Sisarrakkautta ja kähnäystä... Aika usein kai vanhemmat toivovat useamman lapsen, jotta lapsista olisi toisilleen seuraa ja tukea. Teoriassahan näin on ja usein käytännössäkin, mutta meillä on jokin toinen vaihe menossa.

Veden äärellä hiekka ja vesi ovat kuitenkin niin kiehtovia, että yhteinen saarenrakennuprojekti käynnistyy.





Kukas tuo oli?



Vanha, arvokas Krokotiiliherra on tuttu jo vuosien takaa.



Maisema kuin romantiikan ajan tauluissa.







Mutta kyllä äitikin voi olla rasittavia. Se pysähtelee koko ajan ja kuvailee kaikkea maan ja taivaan väliltä.





Virkistävää marraskuista viikonloppua!