lauantai 14. marraskuuta 2009

selkeä kaavio - vaikea valinta



Mistähän kaaviosta tässä on kyse? Kaavion lukeminen aloitetaan alareunasta käsitteestä Grundschule. Teillä (saksalaisittain tietenkin teitittelen Teitä) on valittavana seitsemän eri vaihtoehtoa periaatteessa kolmihaaraisessa koulusysteemissä. Valintaa tehdessänne on Teidän huomioitava kaavion yläreunan laatikot. Mikä niistä on tavoitteena? Mikä valinta takaa halutun lopputuloksen? Oletteko Te vielä epävarma, mikä vaihtoehto on oikea Teidän 9-vuotiaalle lapsellenne?

Teillä on mahdollisuus informoida itseänne ja lastanne eri koulujen informaatiotilaisuuksissa. Varatkaa marras-joulukuussa arki-iltoina ja viikonloppuina aikaa tälle lapsenne tulevaisuuden kannalta tärkeälle informaatiolle. Yksilöllinen neuvonta on lapsen opettajan kanssa. Hän esittää näkemyksensä lapsen tulevasta koulumenestyk-sestä. Hessenin osavaltiossa tämä suositus ei ole sitova, mutta eräissä muissa osavaltioissa opettajan ammatil-liseen koulutukseen perustuva näkemys menee vanhempien henkilökohtaisten näkemyksien edelle.

Kun Te olette päässeet selville lapsenne tulevasta koulumuodosta, on Teidän vielä valittava, mihin konkreettiseen kouluun lapsi syksyllä 2010 menee. Kasselin kokoisessa kaupungissa valintaa helpottaa vaihtoehtojen runsaus. Tässä pari esimerkkiä:

Friedrichsgymnasium: pakollinen ensimmäinen vieraskieli latina (siis "lahjakkaiden" lapsien vanhempien valinta "Latina on tärkeä, kun hänestä tulee lääkäri", erityislahjakkaiden integroitu tuki

Goethe-Gymnasium: urheilulukio (mitä urheilulla on Goethen kanssa tekemistä jää epäselväksi)

Wilhelmsgymnasium: meidän lähin lukio, mutta hieman eliittilukion maineessa.

Engelsburg-Gymnasium: nunnien johtama katolinen koulu. Koulujen infotilaisuudessa vanhempi nunna informoi tästä lukiosta, joka ei ehkä sovi agnostikon tai ateistin lapsille, kun jo protestanttien on vaikea saada täältä koulupaikkaa.

Georg-Christoph-Lichtenberg-Schule: oikeastaan tarkoitettu Kasselin ympäristökuntien koululaisille

Georg-August-Zinn-Schule: vakuuttavalta kuulostava integraatioprojekti. Tosin eräs puolituttu opettaja mainitsi, että "meidän koululaiset ja vanhemmat ovat hieman tai oikeastaan aika vaikeita".

Heinrich-Schütz-Schule: Ainoa koulu, jossa noudatetaan "13 vuodessa ylioppilaaksi" - aikataulua. Muissa lukioissa 12-vuotinen opetussuunnitelma. Onko vuoden pitempi kouluaika Teidän lapsellenne tarpeen?

Ei läheskään täydellinen lista Kasselin kouluista, mutta tyypillisesti saksalaisittain koulujen nimissä on tärkeiden miesten nimiä. Tuon listan jälkeen "Merikosken lukio" ja "Lassinkallion yläaste" kuulostavat vähemmän tärkeileviltä.

Esikoinen on jo 7. luokalla eli olemme vanhempina jonkin sortin konkareita tässä kouluvalinnassa, mutta se ei silti ole kovin helppoa, koska jokainen lapsi on oma yksilönsä eikä isosiskon koulu ole välttämättä paras pikkuveljelle. Esikoisen kouluvalinta on ainakin tähän mennessä tuntunut hänestä ja meistä vanhemmista ihan hyvältä. Meillä on vielä maaliskuun alkuun aikaa päättää kaksosten tulevasta koulutiestä. Kouluvalintaa tehdessä toivomme parasta ja valmistaudumme pahimpaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti