perjantai 20. marraskuuta 2009

tästä se taas alkaa!

Ollin ja minun yhteistyön tuloksia...




Jouluajan valmistelut ovat meidän perheessä nyt virallisen epävirallisesti aloitettu. Ollin luokan jokavuo-tinen jouluaskartelu-aamupäivä vanhempien kanssa oli tänään. Yllättävän hyvin työssä käyvät vanhemmatkin osallistuvat askarteluun ja askartelun lomassa me vanhemmat saatoimme jutustella rennossa ilmapiirissä. Tunnen Ollin luokkakaverit ja heidän vanhempansa aika hyvin, koska jouluaskartelun lisäksi keväisin on yhteinen retkipäivä. Saksassa vanhempien oletetaan osallistuvan aika tiiviisti koulun tilaisuuksiin. Kuinkahan monta kakkua olen koululle leiponut ja montakohan tunti erilaisissa vapaaehtoisissa tehtävissä kuluttanut?

Kaikilla asioilla on ainakin kaksi puolta. Suomalaisena vanhempana olen tottunut pääsemään koulun suhteen aika helpolla. Täällä vastuuta on otettava ihan eri tavalla. Joskus se on rasittavaa, mutta toisaalta etujakin siitä on, kuten taas tänään jouluaskartelussa huomasin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti