perjantai 30. lokakuuta 2009

kolinaa, meteliä, kritiikkiä


Idyllinen syystaulu ikkunasta huijaa. Ikkunan takaa ulkoa kuuluu sellainen kolina ja meteli, että luulisi Halloween-kummitusten olevan jo liikkeellä. Tätä kummaa metakkaa on vain jatkunut jo koko syksyn.


Tietyömaa. Kaukoputkia kaivetaan maan alle. Koko kortteli ja vähän laajemminkin liikenne on täydessä kaaoksessa. Seitsemän vuotta olemme tässä asuneet ja tämä on "vasta" kolmas isompi putkiremppa näillä kulmilla.


Kovanlaista meteliä kuuluu meiltä joskus kyllä keittiöstäkin. Ostin pitkästä aikaa kiinankaalia. Kouluaikoina sitä joutuu syömään "kuivahkona" salaattina kyllästymiseen asti. Kiinankaali oli niihin aikoihin uutena ruokaaineena tosi suosittu. Minun täytyy myöntää, että tänään itse tekemäni kiinankaalisalaatti ei ollut kovin paljon parempi kuin muistojeni salaatit. Muksujen kritiikki oli yksiselitteisen kovaäänistä. Kai kiinankaalista voi tehdä ihan herkullistakin ruokaa... Onko jollakin antaa reseptivihjettä?

2 kommenttia:

  1. vaikka tätä
    http://www.essen-und-trinken.de/rezept/11154/geduensteter-chinakohl.html

    VastaaPoista
  2. Kiinankaali on hyvää esimerkiksi keitoissa, wokruoissa ja muissa sellaisissa. Toimii myös (kasvis)piirakan täytteenä.

    VastaaPoista