torstai 4. helmikuuta 2010

kevättä ilmassa



Näin eilen ensimmäiset pajunkissat. Kevät on jo tulollaan.


Kuten kuvasta näkee, meillä siivotaan, on siivottu jo usempana päivänä. Lastenhuoneen siivous kestää, koska yritän tehdä sitä muksujen kanssa yhdessä. Nyt käydään kaikki lelut, kirjat, pelit ja pehmulelut läpi. Mietitään, mikä joutaa jo roskiin, kirpputorille tai nostalgiaboksiin.

Siivous on ikävän loputonta, varsinkin lapsiperheessä, jossa tavaran levittelijöitä ja askartelijoita riittää. Minun hermot ovat tässä kaaoksessa koetuksella, vaikka en periaatteessa ole kovin tarkka järjestyksen ja siisteyden suhteen. Kummasti muksujen huoneet, tai oikeastaan koko kämppä, aina hukkuu muksujen tavaroihin. Emmehän me edes osta usein muksuille uusia tavaroita. Mistä ne sitten ilmaantuvat?

Kämpän kaaos on osittain omaa vikani, koska muksut saavat leikkiä ja askarrella olohuoneessa. Meidän muksut ovat tosin jo isoja koululaisia, mutta he tekevät läksyt ja puuhailevat omiaan mielellään olohuoneessa. Niin, kai koti on kuitenkin meidän kaikkien käyttöön tarkoitettu.

On siivouksessa ovat hyvätkin puolensa. Lopputulos on heti nähtävissä, tosin parin tunnin päästä kaaos voi jo olla taas voitolla.

Kuka se lauloikaan: "Elämää, ei sen enempää, myös päivät nää, koeta ymmärtää..."

1 kommentti:

  1. Huh, mikä siivousurakka! Yritimme samaa joulun alla, mutta sitten ei mistään voinutkaan luopua, kun niillä oli tunnearvoa.
    Tänään oli meilläkin jo keväinen tunnelma.

    VastaaPoista