tiistai 15. joulukuuta 2009

siirappia


Suomessa asuessa ostin aina valmiin piparitaikinan. Siitä tehdyt piparit maistuvat minusta ihan aidoilta. Saksassa ei vastaavaa valmistaikinaa saa, joten olen alkanut tehdä taikinan itse. Ensimmäiset piparit olivat liian pippurilliset, toiset mauttomat, mutta onneksi oma lempitaikina löytyi lopulta.

Siirappia tarvitaan keittiössä näin joulun alla, ainakin jos haluaa leipoa hyviä pipareita. Minulla meni pari vuotta ennen kuin opin siirappipurkin paikan myymälässä. Se on siinä hillo-, marmelaadi- ja nutellapurkkien vieressä, vaikka minun logiikalle siirappi kuuluu leipomatarvikkei-siin. Kaupassa valistivat minua, että siirappiahan kuuluu "leivän päälle levitettävien"-osastolle. Yäk, vaikka olen itse makean perso, kuka hullu syö siirappia leivän päällä. Useampikin, kuten esimerkiksi mieheni, joka levitti onnellisena leivälle piparien leipomisesta ylijääneet siirapit. Uusia piirteitä voi paljastua ihmisestä, jonka luulee pitkän yhteiselon aikaan jo läpikotaisin tutuksi tulleen... kun lopultakin ostaa sen siirappipurkin jääkaappiin. Hyvä niin, saa nähdä, mitä uutta tuleva vuosi minulle opettaa aviosiipasta.

Miehelleni maistuu makea, mistä minä taas hyödyn, kun ei kotona tarvitse selitellä suklaan syöntiä. Tuttavapiiriin kuuluu myös pareja, joilla toinen puoliso vieroksuu suklaata. Se on kai kuin tupakkaa - vain kallis ja haitallinen pahe. Jo edesmennyt appeni oli myös makean perso, mutta siirapista hänellä oli huonoja kokemuksia. Vuonna 1927 syntyneenä hän osallistui toiseen maailman sotaan idästä perääntyvän armeijan riveissä. Appi löysi solttukaverin kanssa perääntymismatkalla jonkin talon kellarista siirappia ja nälkäisenä söi sitä ahmien. Sen jälkeen ei siirappi kuulemma useaan vuoteen maistunut. Näin joulun aikaan ovat lahjat mielessä. Appiukon paras lahja on hänen meille lähipiirille kirjoittamat lapsuuden ja nuoruuden muistelut, josta tuon siirappitarinankin voi lukea.

Minun lempipiparit

250 g. voita
200 g. sokeria
2 dl siirappia
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä
4 tl kanelia
0,5 dl kaakaota
2 munaa
1 tl suolaa
3 tl soodaa
500 g. vehnäjauhoja

Kiehauta ainekset (voista kaakaojauhoihin) kattilassa ja vatkaa sitten vaahdoksi. Lisää jäähtyneeseen taikinaan munat ja lopuksi ensin keskenään sekoitetut sooda, suola ja vehnäjauhot.
Paista pipareita noin 5 minuuttia 200 asteessa.

5 kommenttia:

  1. Täälläpäin Saksaa syödään siirappia aina perunalättyjen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Uskaltaisiko tuota maistaa? Pidän perunalätyistä, mutta olen syönyt niitä vain omenasoseen kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos pipariohjeesta! Pitääpä kokeilla. Ellen sitten mene ja osta valmista taikinaa Ikeasta :)

    VastaaPoista
  4. ENpä ole omaa taikinaa tehdä... ja se Helmi on tosi kiva käsityökoulu, aika harvassa, mutta onneksi yksi tässä ihan lähellä! http://www.taitouusimaa.fi/index.php?k=6526

    VastaaPoista
  5. Meidän perheessä ostetaan siirappia siinä missä marmeladiakin eli leivän päälle, eikä sitä mielletä leipomistarvikkeisiin ensinkään. Kauhistus minullekin se leivän, jopa RUISleivän päälle levittäminen...huh ;))

    Minna

    VastaaPoista